2007

 

30.12. Vuoden viimeinen treenipäivä omien koirien kanssa on takana. Kaikille kolmelle sopivasti hakuaikaa, sekä riistatöitä. Hymyssä suin on mukava lopettaa tapahtumarikas ja mielenkiintoinen mennyt vuosi 2007. Peltohaun ensimmäisen pentueen koirat ovat nyt 9 kk:n ikäisiä veijareita ja olemme iloisia, että koirat ovat päässeet aktiivisiin ja innokkaisiin koteihin. Tästä on hyvä jatkaa ensimmäistä koekautta kohden. Suurkiitos kaikille A-pentujen omistajille! Ilahduttavia uutisia kuulimme myös Porin suunnalta tänään; Apachella eli "Papulla" oli ollut oikein onnistunut treenipäivä isäntänsä Mikon kanssa eilen Hauholla. "Papu" oli tullut tiedottamaan oma-aloitteisesti fasaanikukolle. Hienoa! Ensi vuonna on jälleen tiedossa vauhtia ja tapahtumia. Mangon juoksun odotamme alkavaksi tammikuun -08 aikana. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaisesti, saamme ihastella pieniä harmaita "sinappiruuttia" kevään loppupuolella.

Huomisen uudenvuodenaaton pyhitämme hyvälle ruualle hyvien ystävien seurassa. Oikein hyvää uutta vuotta 2008 kaikille, ensi vuonna nähdään jälleen kanakoiraharrastuksen merkeissä!

 


 

27.12. Joulunpyhät ovat takanapäin ja jouluruokien sulattelu on kovaa vauhtia käynnissä. Joulu tuli vietettyä perhepiirissä leppoisissa merkeissä ja koiratkin saivat muutaman päivän kunnollisen lepotauon; metsälenkkejä, luita, siankorvia, maksalaatikkoa jne... Tänään Team Forssell/Rintaniemi päätti kuitenkin suunnata fasaaneille. Keli oli lämmin, mutta varsin tuulinen, välillä sai ihan pipon reunuksista kiinni pidellä. Koirien vauhti oli pienen lepotauon jälkeen villiä katsottavaa, kyllä siinä sai risut ja männynkävyt kyytiä, kun 1 kpl ruskeita ja 1 kpl harmaita pisti menemään. Parit hyvät tilanteet tiedotuksineen saatiin niin Taikalle kuin Mangollekin. Emäntäkin on ruvennut kunnostautumaan, Mangolle tiedotuksen päätteeksi toisella laukauksella fasaanikana alas. Taisi ainakin ihan pikkuisen suupielet kääntyä hymyyn ;) Viikonloppuna sitten taasen uusi treenikeikka koirien kanssa.   

 


 

16.12. Viikonloppu alkoi perjantaina UKH:n pikkujouluilla Kellokosken Itämerikeskuksessa. Yhdistyksen jäseniä oli paikalla reilut 30, ilta oli kaikin puolin mukava ja rattoisa. Live bändi oli soittamassa ja juhlaväki pisti oikein jalalla parketilla koriasti. Tänään sunnuntaina suuntasimme Juhan, Inton ja Taikan kanssa pitkästä aikaa Kärkölään Taipaleen tilalle fasaaneja kiusaamaan. Mide meni Artjärvelle treenaamaan Mangoa ja Indiä. Kaverikseen Mide sai hyvän  ystävänsä Kattin Kauniaisista viszla-koiransa kanssa, sekä Kattin kaverin Annan. Onnistuneita tilanteita olivat saaneet, Mangolle mm. hyvä tiedotus, Luna-viszlalle pari nappiriistatyötä. Me Juhan kanssa lyötiin ns. lintua kenttään :) Eikös ne juoksevat fasaanit ole niitä helpoimpia lintuja seisojalle...? Taas oli oikein onnistunut päivä kaikin puolin. Kameraa ei ollut matkassa, koska tänään oltiin ns. fasaanimetsällä.

 


 

9.12. Itsenäisyyspäivän viikonloppu tuli vietettyä Kauhavan lakialla koiria treenatessa. Koirista matkassa olivat Taika, Into, Avec ja Arwen, joka oli myös pellolla pariin otteeseen meidän mukana. Fasaanit olivat pikkuhiljaa painuneet ihmisten lintulautojen alle ruokapaikkoja etsimään. Mutta peltopyitä tavoitimme joka päivä useamman parven. Nuorukaiset Avec ja Arwen näyttivät mahtavaa hakua suurilla pelloilla, Avec pisteli välillä sellaista hakua, että ei paremmasta väliä, pisimmät luovit olivat 300-400 metriä. Myös Arwenin haku riittäisi jo kevyesti avoimeen luokkaan. Taika/Into yhdistelmä on tuottanut juuri sitä toivottua hakuominaisuutta, mitä kasvattajina halusimme näihin pentuihin. Ikää näillä veijareilla ei ole vasta kuin 9 kuukautta. Toki riistan löytökyky on erinomainen ja näin ollen nähtiin myös hienoja tilanteita linnuilla. Taika ja Into hoitelivat linnut vanhojen koirien rutiinilla ja varmuudella. Että yhteenvetona: oikein onnistunut ja mukava viikonloppu oli taas vietetty kanakoira harrastuksen parissa. Vaikka autoilu peltoteillä olikin välillä todella off-road meininkiä :) Muutamia uusia kuvia kuva-albumissa kohdassa treenejä.

 

pc070748.jpg

 


 

4.12. Viikonloppuna käytiin ensin perjantaina Mikon ja Aadan kanssa fasaaneilla pyörähtämässä. Lintuja löytyi ja myös Aadalla alkaa jarrut pikkuhiljaa löytymään. Ei ainakaan huonompaan suuntaan fasaaneilla koira ole mennyt. Sitten lauantaina treenailtiin Juhan, Inton ja Avecin kanssa. Mukavia onnistumisia ja hyviä tilanteita saatiin päivän aikana, Intolle oikein mallikas tiedotus ja siihen pudotus päälle, näillä eväillä on hyvä lähteä tulevana viikonloppuna Kauhavan pelloille koiria treenaamaan ja tietysti fasu pudotetaan jos koirat oikein toimivat.

 


 

26.11. Viime lauantaina vietimme ensimmäistä virallista Peltohaun A-pentueen pentutapaamista Artjärvellä. Paikalle oli saapunut 6 koirakkoa 'avustajineen', aamupalan jälkeen siirryimme maastoon. Jokainen koira sai hakea ensin ns. tyhjän erän alle, siinäkin vaiheessa jo muutamille osui lintuja eteen. Päivän kulku eteni aina ruokatauolle asti siten, että riistatilanteista vaihdettiin uusi koira hakuun. Välillä muutamien erät olivat noin minuutin mittaisia, koska lintuja oli maastossa hyvin. Päivän aikana nähtiin useita hyviä riistatöitä. Lähes kaikille koirille saatiin mukavasti lintukosketuksia ja mikä hienointa, älyttömiä horisonttiin jatkuvia peräänmenoja ei esittänyt yksikään koira. Päivän päätteeksi tehtiin lämpöisen linnun nouto ja kaikki ottivat todella hienosti kukon suuhunsa ja kantoivat sitä. Lintu oli pudotettu Into-iskälle. Valitettavasti ihan kaikista koirakoista en saanut onnistunutta kuvaa, ampujan rooli hieman verotti asiaa... Kiitoksia teille kaikille oikein mukavasta ja antoisasta päivästä, on hieno nähdä, että koirissa on potentiaalia niin metsästys-, kuin myös koepuolelle. Tsemppiä kaikille jatkossa! Sitten seuraava isompi yhteinen tapahtuma onkin Junkkari 2008. Uusia kuvia albumissa Peltohaun pentutapaaminen. Ai niin, kelihän oli todella upea, niinkuin alla olevasta kuvasta näkyy :)

 

pb240684.jpg

 


 

22.11. Eilispäivänä oltiin omien koirien kanssa treenaamassa Artjärvellä. Riistaa löydettiinkin ja pudotuksia saatiin myös. Mide ampui Mangolle fasaanin tiedotuksen päätteeksi, syksy on mennyt pitkälti niin, että Pasi on ollut enemmän ampujan roolissa ja Mide ohjannut koiraa. Kuva-albumissa, kansiossa treenejä muutama uusi kuva päivän tapahtumista.

 

 

pb210601.jpg

 


 

18.11. Aktiivinen koiraviikonloppu sai jatkoa, kun Janne ja Ace sekä Juha, Into ja Avec tulivat treenamaan Artjärvelle. Useita tilanteita saatiinkin ja nuoret koirat osoittivat hienolla haulla, että niistä on kehittymässä hyviä linnunlöytäjiä. Kiitos vielä molemmille kun pääsitte mukaan. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Kuva-albumissa kansiossa treenejä muutama uusi kuva Ace- nuorukaisesta.

 

pb1805462.jpg

 


 

17.11. Taikan kanssa olimme Uudenmaan piirinmestaruuskokeessa lauantaina Tammisaaressa. Isäntä oli jotenkin hukassa tai paremmin sanoen unessa aamupäivän aikana, nimittäin koiran seisonnalta isäntä käveli linnut ylös kahteen otteeseen. Näin Taikan mestaruus/ykköstulos menetettiin. Mutta hyvillä esityksillä Taika nappasi hopeaa viime vuoden tapaan, tulos VOI 2 72 pistettä. Tulos oli hyvä tuulettomaan keliin ja ohjaajan töppeihin nähden.

 


 

13.11. Tammisaaressa vietettiin aktiivista kanakoiraviikonloppua. Lauantaina UKH:n kokeessa olivat AVO-luokan koirat ja mestariksi leivottiin imsn Nadisa Emma, jonka omistavat Pekka ja Janita Jokinen. Sunnuntaina olivat vuorossa UKH:n NUO-luokan koirat ja kisa oli tiukka aina noutoon saakka. Voiton vei kkssu Pyydyskorven Karu, jonka omistaa Teemu Helkiö. Vielä suuret onnittelut kaikille palkinnon saaneille! Tulevana viikonloppuna onkin sitten UKH:n VOI-luokan mestaruus ja Uudenmaan piirinmestaruuskokeet, johonka Pasi osallistuu Taikan kanssa. 

 


 

5.11 Onnittelut Mangon tulevalle sulhaselle Quasille ja Pernillalle & Rolfille viikonloppuna saavutetusta Ruotsin käyttövalion SJCH arvosta! 

 


 

4.11 Oltiin Artjärvellä viikonloppuna koiria treenaamassa. Lauantaina meidän kanssa oli treenaamassa Ruskakedon porukka Pekka ja Päivi viszloineen. Päivän aikana tuli useampia lintukosketuksia. Päivän päätteeksi Pekka ja Päivi suuntasivat muuttokuormineen Kajaanin kautta Ouluun.

Tänään sunnuntaina treenailimme keskenämme, Mangolle ja Taikalle useampia tilanteita, joihin tiedotukset.  

Aamupalan syönnin yhteydessä tarkkailimme lintulaudalla evästäviä pikkulintuja. Yksi epäonninen hömötiainen kaarsi suoraan keittiönikkunaan. Miranda lähti elvyttämään pikku-tirppua ja virkosihan se siitä lopulta :)

  

pb040411.jpg

 

 


 

1.11 Weimarinseisojapentue suunnitteilla keväälle 2008. Lisätietoja kohdasta Pentue

 


 

28.10. Tänään oli edessä kameran muistikortin tyhjennys ja kas kummaa muutamia hyviä otoksia sieltä myös löytyi. Uusia kuvia albumissa kohdassa pentujen omat kansiot Arwen, Avec ja Aisha.

 


 

27.10. Näin ne viikot aina vierähtävät ja päivitykset ovat myöhässä. Viikko sitten Taika oli kokeissa Mäntsälässä tuloksena VOI 3, 2 riistatyöllä, ohjaajan ampuma raanakko pilasi hyvän päivän, lintu luikki pakoon romuladon alle missä sitä sitten jahdattiin liian pitkään, mutta aina paukkuu kun vain paikka siihen on :) Sitten tuoreimpiin uutisiin muutama päivä taasen tuli Pohjanmaalla vietettyä hyvässä seurassa, Aallon Jere oli treenaamassa Liekin kanssa yhtenä päivänä, hyviä tilanteita saatiinkin ja ennen kaikkea tiedotuksia. Tänään kanssamme pellolla oli kasvatti Arwen ja omistaja Herman Raippaluodosta. Ja taas lintuja löytyi hyvin, Arwenissa on hyvin havaittavissa kehitystä linnunoton osalta, hieno koira joka on hyvin hallussa. Uusia kuvia albumeissa: metsästys ja treenejä.

 

pa240292.jpg

 


 

15.10. Viime lauantain vietimme Loukusoiden kanssa treenien merkeissä Artjärvellä. Pääpaino harjoituksella oli Inton tiedotuksen vahvistaminen, saatiinkin muutama kohtuullinen harjoitus, mutta lisää toistoja vielä tarvitaan. Onneksi koiralla on hyvä ote asiaan ja yhteistyö toimii ohjaajan kanssa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Avec pääsi myös tekemään tuttavuutta fasaanien kanssa ja hienon riistatyön "pikkutassu" tekikin. Reippaasti nosti linnun tiheästä puskasta ja pysyi hienosti paikallaan, kyllä kasvattajan sydäntä lämmitti nuorukaisen toiminta.

Meidän omien koirien kokeet eivät menneet oikein putkeen viikonloppuna. Mangon päivä Jaalassa oli miinusmerkkinen, 2 tyhjää tiedotusta sekä törmäys fasaaniin pakettimaassa. Näillä suorituksilla Mide nosti hattua. Taika oli eilen Raussilassa ja toisessa erässä alkoi sitten tapahtua. Ensin törmäys fasaaniin laskuojan varressa, katsoin tuomaria ja tuli käskyä jatkaa metsästystä. Sitten seisonta linnulle ja tiedotus, jonka jälkeen raju vaiheittainen avanssi, josta ohjaaja pudottaa linnun 10 metriin koiran eteen... Ja koira tekee puhtaan paukkunoudon. Näillä suorituksilla ohjaaja nosti lakkia. Mutta tästä on taas jatkettava eteenpäin....

Eilen tuli myös hyvin iloinen puhelu Apachen omistajalta Porista. Nuorukaiselle oli eilen pudotettu ensimmäinen lintu, hieno homma!! Varhaiskypsyyttä on siis pennuissa havaittavissa.

 


 

10.10. Näin koiraharrastuksen lomassa uusia kuvia lisätty kuva-albumiin kohtaan treenejä, sekä Arwenin omaan kansioon.

 


 

9.10. Taas ollaan arkeen palattu, muutaman päivän mittainen Kauhavan reissu on takana. Koirista mukana olivat Taika ja Mango tilanteita tuli todella mukavasti, riistatöitä ja sen myötä pudotuksia saatiin useita. Pennuista Arwen oli myös mukana pellolla sunnuntaina, nuorukaisesta on kehittymässä oiva lintukone. Koira on todella mukavan luonteinen ja hyvässä perheessä, suurkiitos koko Fogelbergin poppoolle. Teerikujan- kennelin isäntäväen kanssa tuli taas kerran vietettyä ikimuistoisia hetkiä tämän niin hienon harrastuksen parissa. Uusia kuvia tulossa lähiaikoina lisää, kunhan pellolta taas koneen ääreen ehditään.

 


 

4.10. Aada- tyttönen kävi vierailulla omistajiensa kanssa Mäntsälän pelloilla tänään. Muutaman kerran nuorukainen saatiin fasaanille asti, mutta seisontaa tipeille ei vielä saatu. Hakuhan on hienoa katseltavaa, laajaa yläpäistä menoa. Mutta treeniä vaan niin seisontakin alkaa pikkuhiljaa heräämään. Lisäsin muutaman kuvan Pohjaanmaan turneelta, kuvat albumeissa metsästys ja treenejä.

 


 

3.10. Eilen illalla tuli käytyä Mäntsälän pelloilla, lintuja löytyi mukavasti ja onnistuneita tilanteita saatiin niin Mangolle kuin myös Taikalle. Kuva-albumiin lisätty uusia kuvia syksyn reissusta. Niitä löytyy albumeista: Aisha pennun kansiosta, treenejä-, maisema-, metsästys- ja sekalaisia kansioista. 

 


 

2.10. Tulevana viikonloppuna käydään mannermaisten kanakoirien SM-kilpailu, "Riistakoira 2007" Lapualla. Taikan kanssa jätämme kilpailun väliin, koska etuvarpaan jännevamma vaivaa koiraa sen verran paljon, että puolikuntoisen koiran kanssa on turha kisaan lähteä leikkimään. Muuten osa-alueet ovat kunnossa niin tiedotuksen, riistatyön kuin noudonkin osalta. Taika kisaa seuraavan kerran 14.10. Raussilassa. Mango starttaa 13.10. Jaalassa ja 14.10. Raussilassa.

 


 

29.9. 3 viikon mittainen pohjoisen reissu on takanapäin. Taivalkoskella Pasi starttasi Mangon kanssa metsäkokeessa, koira haki 80 minuuttia päivän aikana, mutta riistakosketuksia ei vaan saatu jotenka tulos jäi myös saavuttamatta. Aloitusviikolla kuljimme Pudasjärven ja Taivalkosken jahtimaita, lintuja oli näillä seuduilla kohtuullisesti. Saatiin muutamia pudotuksia tiedotusten kera. Toisella viikolla suuntasimme Rovaniemelle, meidän porukkaan liittyi Inkalan Mikko ja Taikan tyttö Aisha lempinimeltään Aada. Nuorukaisesta on kehittymässä oiva lintukoira, kunhan seisontoja saadaan riistalle enemmän, haku riittäisi nyt jo lähes jokaiseen luokkaan.

Rovaniemen lintukannat olivat romahtaneet viimevuosien määristä, niimpä suuntasimme Pasin kotiseuduille Kauhavalle jo puolessa välin viikkoa. Ja sieltähän löytyi todella hyvin peltopyitä ja fasaaneja. Kauhavan pelloilla meidän vieraiksemme tulivat Teerikujan isäntäväki koirineen. Heidän seurassaan vietimme mukavan viikonlopun, myös Junkkari tunnelmia kävimme katsastamassa parina päivänä.

 

p9220176.jpg

               

 Miesväki testasi Opelien maasto-ominaisuudet, mutta huonolta näytti ... (lähes pohjaa myöden kiinni). Naisväki hoiti kritiikin miesten puolesta. 

 


 

 5.9. Syksy on pikkuhiljaa taas edennyt siihen pisteeseen,että on hyvä unohtaa sähköpostit, kotisivut ja kaikki muutkin vempaimet hetkeksi. Nimittäin meidän poppoo suuntaa huomenna auton nokan kohti metsälapin hienoja jahtimaita. Valitettavasti muutamia pieniä päivityksiä on jäänyt tekemättä mutta niihin täytyy palata kun reissusta tulemme kotiin kuun loppupuolella. Kaikille kanakoiraharrastajille oikein antoisaa syksyä !! 

 

_mg_9265.jpg

 

Kuva otettu viime viikonlopun Ladies Trial kilpailun aikana. Kuvaaja: Henri Virta.

 


 

 

3.9. Ladies Trial -kisa on käyty ja viikonloppu oli kerrassaan mieleenpainuva ja onnistunut. Ensialkuun onnittelut Ladies Trial 2007 voittajalle Pia Markkaselle ja Suivakon Zäkälle! Kiitos myös kaikille jotka olitte mukana luomassa tälle kilpailulle niin hienon tunnelman.

Onnittelut Minnalle ja pentujemme iskälle Intolle lauantain hienosta VOI 2 -tuloksesta ja finaalipaikasta. 

Omista koirista starttasi lauantaina Mango tuoden kotiin ensimmäisen VOI-luokan tuloksensa :)  

 

 

dsc_0074.jpg

 

Päivä paketissa, onnistunut nouto. Kuvaaja: Päivi Reiman

 


 

31.8. Joka päivä ollaan käyty koiria treenaamassa pellolla. Pennuista Aztec kävi myös tiistaina tutustumassa Mäntsälän peltoihin. Meno oli vielä tässä vaiheessa aika tunnustelevaa, mutta siitähän se vauhti pikkuhiljaa kiihtyy. Viikko on pitkälti mennyt Ladies Trial kisan asioiden hoidossa. Uusia kuvia yritetään laittaa tulevana maanantaina, kunhan viikonlopun koerumba saadaan jaloista pois. 

 


 

27.8. Eilen vietimme mukavan iltapäivän kasvattien kanssa Mäntsälän pelloilla. Paikalla oli 4 nuorukaista. Kaikki pääsivät hakemaan useamman erän, parin koiran kohdalla oli huomattavissa riistalle heräämistä. Mutta tärkeintä antia päivässä oli pellolla kulkeminen ja siihen liittyvät pikku niksit. Kiitoksia kaikille jotka pääsitte paikalle,nyt vaan pikkuhiljaa treeniä lisää kun kelit muuttuvat syksyisemmäksi. Uusia kuvia löytyy kuva-albumista kohdasta treenejä.

 


 

15.8. Koirien kanssa ollaan muutamaan otteeseen käyty pellolla fasuja kiusaamassa. Tänään Taika osoitti taitonsa fasaanipoikueen piikkaajana. Seisonta, tiedotus ja räväkkä avanssi, onneksi poikaset pääsivät koiran alta pois. Mäntsälässä puintitilanne on varsin heikko,toivottavasti isännät pääsevät pikapuoliin keräämään viljat parempaan talteen.

 

p8140159.jpg

 


 

13.8. Taas on viikko vierähtänyt viimeisimmästä päivityksestä. Pennuilla ikää tällähetkellä rapiat 5 kuukautta. Kaikki ovat olleet innokkaasti rannoilla uimataitoja kehittämässä, pari koiraa on päässyt peltolintujen hajuille ja sitä myöden seisontakynnystä etsimään.Lisäsin Arwenin omaan kansioon muutaman uuden kuvan. Omien koirien kanssa aletaan pikkuhiljaa virittäytymään syksyn koitoksiin,ensin haetaan pelllolta tuntumaan lintuihin ja sitten kanalintujahti kutsuu heti aloitusviikolla.

 


 

6.8. Vietimme viikonlopun Inkeroisissa Weimarinseisojakerhon kesäpäivillä. Samassa paikassa oli myös vesityökoe, kokeessa tuomaroivat Aki Turkia ja Seppo Eerola,itse toimin kokeen koetoimisijana. 2 päivän aikana tuli lähes 30 koesuoritusta. Itse starttasin Taikan kanssa lauantaina, koira teki varmat ruutiini suoritukset niin vedestä kuin myös jäljestä molemmista täydet 5 pistettä. Kiitoksia vielä niin tuomareille, kuin myös kaikille jotka kesäpäiville osallistuivat oli hieno ja reipas viikonloppu, ensivuonna taas uudestaan.

 


 

1.8. Tässä on muutama päivä tullut oltua kotona. Viime viikko vierähti Pudasjärven maisemissa, hillajängillä kulkiessa. Into ja Mango olivat reissussa mukana, pääsivätpä hekin muutaman hakuluovin heittämään :)

 


 

23.7. Pentue sivulla muutama sana tulevaisuuden suunnitelmista kasvatustyön osalta. 

 


 

12.7. Mukavastihan kesä etenee syksyä kohti. Vajaa kuukausi aikaa niin sitä pääsee kyyhkypassiin istuskelemaan. Lisäsin uusia kuvia, Avecin, Acen, Arwenin, Agnesin ja Apachen kansioihin. Kuvat löytyvät kuva-albumista.

 


 

8.7. Käytiin lauantaina päivälenkillä Avecin, Acen ja Into kanssa. Tuumattiin Juhan ja Jannen kanssa, että lenkki voisi olla sellaisessa paikassa missä koirat pääsisivät uimaan. No hienosti kaikki uivat ja touhusivat rannalla. Avec tuumasi jossain vaiheessa, että uinnin voi myös aloittaa Into iskän korvassa roikkumisella. Että näin :)

 

p7070405.jpg

 


 

5.7. Kesän ensimmäiset vesikokeet ovat olleet meidän koirien osalta tehty. Taika sai Santahaminan kokeessa vedestä 3 pistettä, palattuaan lähtörantaan kerran, jäljestä tuli täydet 5 pistettä. Mango oli startissa Kirkkonummella ja sai vedestä 3 pistettä,palasi myös kerran lähtörantaan, jäljestä tuli myös 3 pistettä, jäljestys aukesi välillä liian laajaksi mistä pisteet sitten putosivat. Indi suoritti täydellisen 5 pisteen AVO-luokan vesityön Santahaminassa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Nämähän ovat vain pohjapisteitä syksyn kokeisiin, siellähän sitten päivän kokonaisuus ratkaisee lopulliset pisteet.

Kasvateista ovat muutamat opetelleet uinnin saloja. Pari nuorukaista on jo ottanut ensimmäisiä seisontoja riistalle. Pennuilla on ikää reilut 4 kuukautta.

 


 

25.6. Taas ollaan arkeen palattu. Hieno ja mukava Juhannus on taakse jäänyttä elämään. Rakennushommissa meni pari päivää, peltopyille tehtiin uutta tarhaa. Fasaanin poikaset tulevat omaan tarhaan noin 3 viikon päästä. Pyyt vähän myöhemmin.

 


 

19.6. Avecista lisätty pari uutta kuvaa,omaan albumiin. Linkkilistaa lisätty pari uutta linkkiä. Fasaanipoikueista tehtiin viikonloppuna myös ensimmäiset havainnot,toivottavasti kelit ovat suotuisat linnunpoikasille. 

 


 

18.6. Taas on aktiivinen viikonloppu takana. Ensin olimme molempina päivinä UKH:n kesäpäivillä Pornaisissa ja sunnuntaina tulivat pennunottajat kyläilemään. Uroksista Ace oli myös käymässä kesäpäivillä,nuorimies oli kasvanut kovasti ja touhusi vähän vanhemman karkeakarvaisen pennun kanssa yli 2 tuntia kunnes uni alkoi tulla puseroon. Pennuista Aisha,Agnes ja Aztec kävivät eilen ja kuvia löytyy heidän omista albumeistaan. Kaikki olivat reippaita ja terveen näköisiä nuorukaisia, kiitos vielä kerran kun tulitte käymään.

 

p6170264.jpg

 

13.6. Pitkästä aikaa alkaa "päivitys-ähky" olemaan ohi. Onhan tässä muutamien viikkojen aikana menty edestakaisin paikasta toiseen. On käyty lomareissulla Itävallassa, lennetty kuumailmapallolla ja viime viikonloppu vierähti Kuopiossa erikoisnäyttelyn tiimellyksessä. Mukavia ja hienoja kokemuksia kaikki. Ja onhan koiria keretty myös uittamaan kesän vesikokeita silmällä pitäen. Itävallan reissu oli hyvin mielenkiintoinen; ensin paikalliset häät, sitten kulttuuria tuutin täydeltä ja unohtaa ei myöskään sovi käyntiämme paikallisen saksanseisoja kasvattajan luona. Ehkä siitä kennelistä haemme uutta ja mielenkiintosta verta meidän koirakantaamme, oli sen verran kiinnostavat sukutaulut luettavana. Kuopion erikoisnäyttely oli hieno ja mukava tapahtuma, iloiset ihmiset ja tunnelma niin sanotusti kohdillaan. Kuva-albumissa kohdassa lomakuvia muutamia otoksia Itävallan matkaltamme.

 


 

20.5. Alisa lähti Pudasjärvelle viettämään makoisaa reppukoiran elämää. Toivotamme Alisalle ja uudelle isäntäväelle antoisia hetkiä kanakoira metsästyksen parissa. Kovasti rapsutuksia " ALLULLE "

 


 

18.5. Kävin toissapäivänä Aishaa tapaamassa Vesivehmaalla, hyvin oli nuorineiti oppinut talon tavoille ja tulee hyvin toimeen vanhojen koirien kanssa. Kuvia löytyy kuva-albumista Aishan omasta kansiosta.

 


 

15.5. Lisäsin Arwenista muutaman uuden kuvan omaan albumiin,kiitos kuvista Fogelbergin perheelle. Myös Apachen kansioon lisätty kuvia, kiitos Airaksisen perheelle kuvista. Huomenna mennään Vesivehmaalle Aishaa katsomaan, eiköhän saada reissulla muutama kuvakin otettua. 

 


 

 

13.5. Pentujen omistajat ovat lähettäneet uusia kuvia sähköpostin välityksellä. Kuvia löytyy kuva-albumista pentujen omista kansioista. Kaikista pennuista ei ole vielä uusia kuvia albumissa, mutta eiköhän niitä lähiaikoina saada ;) 

 


 

11.5. On tullut aika laittaa lintutarhat taas uuteen uskoon tulevan kesän poikasia varten. Tämä päivä meni tarhan pohjaa puhdistaessa Artjärvellä. Sää oli hieno, lämmintä ja auringonpaistetta riitti. Heinäkuun puolivälissä tarhassa riittää vilskettä kun uudet poikaset saapuvat. Uudet pentujen omistajat ovat päässeet mukavasti alkuun koiriensa kanssa, jopa nuototreenejä on otettu varisten ja rastaiden kanssa :)

 

 

p5110339.jpg

 


 

8.5. Kävin illalla katsomassa Loukusoilla Avecia, nuorukaisella oli kova meno päällä. Inton kanssa painivat useaan otteeseen. Jopa puskahaku oli auennut osittain :) muutama kuva albumissa. Kuva-albumiin lisätty jokaiselle pennulle oma kansio. 

 


 

6.5. Kaikki pennut ovat lähteneet uusiin koteihin, hiljaisuus tuntuu oudolta täällä Urkurinpolulla. Monta haastetta uusissa perheissä edessä ja myös minulla ja Mirandalla. Ei meinannut tulla mitään eilen Suomen lätkämatsin katsomisesta sen verran ikävä oli puserossa. Mutta todella paljon onnea kaikille pennunottajille !!! Tästä se meidän yhteinen taival alkaa, että saamme kaikista yhteiskuntakelpoisia ja toimivia seisovia, monikäyttöisiä lintukoiria. Uusista omistajista löytyvät kuvat, kuva-albumista, pentujen uudet omistajat.

 


 

1.5. Eron hetki on aina liikuttava asia, ensimmäiset pennut lähtivät eilen uusiin koteihin. Aztec ja Apache viettävät hauskaa ja riemukasta pentukoiran elämää uusien omistajien kanssa. Paljon onnea ! yhteiselle taipaleelle molempiin perheisiin.   

 


 

 28.4. Pennuista lisätty passikuvat, kuva-albumiin kohtaan A- pentue, yksilö kuvat.

 


 

 21.4. Pennut täyttävät tulevana maanantaina 6 viikkoa, painoa jokaiselle on kertynyt reilusti yli 4 kiloa. Vettä, räntää tulee taivaan täydeltä lämpötila +4 astetta, muutama uusi treenikuva kuva-albumissa treenejä kohdassa. Koirat kohtaan Alisan sivulle lisätty uusi kuva. 

 


 

 

 17.4. Pennut täyttivät viime maanantaina 5 viikkoa, ulkonakin päästiin käymään viikonloppuna, hieno keli reilut 20 astetta tuntui pennuista tosi mukavalta. Kuva-albumissa, A-pentue kohdassa muutama uusi kuva ulkoleikeistä.

 


 

12.4. Kesää kohti mennään kovaa vauhtia, ensimmäiset jäljet vedettiin 2.pääsiäispäivänä. Mango ja Into suoriutuivat treenistä mallikkaasti, kuva-albumissa kohdasta treenejä, pari kuvaa Intosta. Taikan kanssa tehtiin myös noutotreenit kotipihalla. Taika on päässyt muiden koirien kanssa yhteisille lenkeille,mamma nauttiin lenkeistä täysin siemauksin.

 

 

p4090032.jpg

 

 

 

 8.4. Pennut täyttävät huomenna 4 viikkoa. Ensimmäiset pennunottajat kävivät ihastelemassa tulevia seisojan alkuja. Kuva-albumissa,pentue kohdassa uusia kuvia sinappiruutista.

 


 

4.4. Pennuista uusia kuvia kuva-albumissa A-pentue. Tuli samalla  testattua uutta järjestelmädigikameraa, näyttää hyvin toimivan :=)